Sonja Strömsholm `Kun Uskaltaa Antaa Mennä`

“Miltä susta tuntuu?” “Hävettää.” Näihin sanoihin tiivistyy paljon minun ja Iran yhteisestä laulutuntitaipaleesta viimeisen puolentoista vuoden ajalta. Ja se on ollut aivan ihanaa!

Olen laulanut koko ikäni ja esiintynyt lapsesta lähtien. Tutuksi ovat tulleet niin erilaiset kuorot, lauluyhtyeet, musiikkiteatterituotannot kuin klassisen laulun opinnotkin. Olen aina rakastanut laulamista ja saanut äänestäni ja taidostani paljon positiivista palautetta. Kuitenkin vapaata musiikin vietäväksi heittäytymistä ja siitä nauttimista on usein varjostanut ankara täydellisyyteen pyrkiminen.

Kun laulan yleisölle, tarkkailen itseäni ikään kuin itseni ulkopuolelta. Tuo sävel jäi alavireiseksi, nyt ääni kiristyy liikaa. Kohta tulee se säkeistö, jonka sanoissa usein sekoilen. Tuon fraasin loppu olisi kyllä saanut soida kirkkaammin. Hetkeen heittäytyminen on hyvin vaikeaa.

Olen puhunut ja esiintynyt työni puolesta paljon. Tunnistan, että aiemmin myös julkisissa puhe- esiintymisissä sisäinen kokemukseni oli samanlainen kuin lauluesiintymissä. Mutta kokemuksen kartuttua itsen ja oman suorituksen ylianalysointi on jäänyt pois. Nykyään nautin puheenvuorojen pitämisestä. Virheet, maneerit ja sanoissa sekoaminen pikemminkin inhimillistävät ja luovat tunneyhteyttä kuin huonontavat esitystä. Tärkeintä on olla tilanteessa mukana täysin läsnäolevasti ja sydän auki, omana itsenään. Kyse ei ole minusta vaan siitä, mitä voin yleisölle antaa.

Iran laulutunneilla olen tullut nähdyksi ja kuulluksi

Koen, että Iran laulutunneilla olen saanut tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi kaikkine epätäydellisyyksineni myös laulamisen kanssa. Ira on saanut minut ymmärtämään, että laulussakaan virheet eivät ole merkki lahjattomuudesta. Oman äänen ei myöskään tarvitse olla pelkästään kirkas, kaunis ja kuulas. Lauluäänen monipuolisessa käytössä voi oppia paremmaksi, kun harjoittelee, ja erilaisella äänenkäytöllä luodaan erilaisia tunnelmia ja korostetaan erilaisia asioita. Ihan samalla tavalla kuin puhuessa.

Koronakevään 2020 tiivis etälaulutuntijakso vei itsen kohtaamisen vielä aivan uudelle tasolle. Nyt peilinä eivät nimittäin enää toimineet pelkästään Iran reaktiot ja palautteet, vaan sain tulla myös itse itselleni näkyväksi tuntien videotallenteiden kautta. Oman harjoittelun seuraaminen herätti hyvin monenlaisia tunteita; hetkelliset virheet ja epäonnistumiset oli kyllä helppo huomata, mutta opin myös iloitsemaan onnistumisista. Tuo biisin alku kuulosti oikeasti aika hienolta!

Itsen videolta katsominen on niin ikään metodi, jota olen käyttänyt myös oman puhetaitoni harjoittamisessa. Laulutuntitallenteilta olen jälleen havainnut, että tuo tyyppi tuossa kyllä oikeasti yrittää parhaansa. Ja on oikeastaan aika hyväkin tuossa mitä tekee, kunhan ei purista ja yritä liikaa. Ne hetket koskettavat, kun uskaltaa antaa mennä.

Häpeän vallasta on on valtavan vapauttavaa päästä irti

Häpeän vallasta - ajatuksesta, että olen huono - on valtavan vapauttavaa päästä pikkuhiljaa irti. Vaikka nyt näytinkin, etten vielä aivan osaa, mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Lauluopettaja hymyilee edelleen ja sanoo silti, “hyvä sinä”. Ehkä kelpaankin, ja edelleen kasvan. Kiitos Ira.

—

Sonja Strömsholm on raahelaislähtöinen, nykyään Helsingissä asuva monipuolinen laulaja. Sonjalle musiikki on ennen kaikkea kanava päästä kosketuksiin merkityksellisten tunteiden ja tarinoiden kanssa. Sonja työskentelee tiiminvetäjänä finanssi- ja vakuutusalalla, ja hän harrastaa laulun lisäksi burleskia.

Jaa

Vastaa Peruuta vastaus