Luulin olevani Italiassa toukokuussa
Vielä helmikuussa olin siinä uskossa, että lähden maaliskuussa keikoille Espanjaan, toukokuussa vetämään lauluretriittiä Italiaan, huhtikuussa oli takoitus tehdä kolmen oppilaan kanssa konsertti Hard Rock Cafe Helsingissä ja heinäkuussa olimme harkinneet yhtenä vaihtoehtona purjehdusta Sandhamniin Ruotsiin.
Maaliskuun alussa sain lapset kylään. Iloitsin siitä ihan valtavasti. Nuorin poikani tuli kuitenkin kipeäksi. Hänelle nousi korkea kuume. Juuri tuolloin oli myös meillä alettu uutisoimaan ensimmäisistä koronatartunnoista. Huolestuin luonnollisesti ja yritin saada poikaa testeihin onnistumatta siinä. Hän parani nopeasti emmekä saa koskaan tietää oliko se sitä vai ei. Tässä vaiheessa ei vielä ollut mitään kehoitusta kontaktien välttämisestä tai muista varotoimenpiteistä. Itseasiassa minullakin olisi ollut keikka eräässä vanhainkodissa seuraavalla viikolla, mutta oma intuitio sanoi, ettei se varmaan ole kovin järkevää, joten esiintyminen siirrettiin ensin tuonnemmaksi ja sitten jonnekin tulevaisuuteen niinkuin kaikki muutkin kevään keikat niin itseltä kuin kaikilta muiltakin muusikoilta.
Etäopetukseen siirtyminen
LauluStudiolla opetin vielä torstaina 12.3. Sitten tuli vain sellainen tunne, että nyt tämä saa riittää. Lähdimme nuorimman poikani kanssa mökille Lohjalle, jonne perustin ensimmäisen etäopetuspisteeni. Ensin piti hankkia vähän laitteistoa, joka järjestyi helposti Nummelan tutusta St. Paul´s Soundista. Aikoinaan liike tuli hyvin tutuksi, kun pyöritin Lohjalla Rytmi Omena nimistä musiikkikoulua 10 vuotta. Liike oli muuttanut ja laajentunut ja oli huikean hienoa nähdä, että yritys kasvaa ja menestyy.
Sitten oli vuorossa Zoom ohjelmaan tutustuminen, laitteistojen testaaminen ja käytön opettelu. Viikon jälkeen olin valmis aloittamaan etäopetuksen kauniissa ja rauhallisissa mökkimaisemissa. Opetus alkoi rauhallisesti, joten ehdin hyvin päästä opetukseen sisään ja samalla nauttia mökkielämästä ja verkkaisesta elämänrytmistä. Tämä onkin osoittautunut asiaksi, jota en oikeastaan ole ymmärtänyt kuinka sitä olenkaan kaivannut.
Hiljalleen siirretyt tunnit sijoittuivat kalenteriin ja tällä hetkellä näyttää siltä, että noin 85% vuodenalussa hankituista laulutunneista ja paketeista on tullut pidettyä. Palaute etätunneista on ollut hyvin positiivista. Aina kun joutuu kohtaamaan jotain uutta ja sopeutumaan uusiin rutiineihin on se puolin jos toisinkin hieman jännittävää. Tuntee epävarmuutta siitä, miten tämä voi toimia. Vaikka tietysti kaipaamme lähiopetukseen on etäopetuksessa paljon hyviä asioita ja suurimmalta osin opetusmuoto toimii mainiosti. Moni kokee, että esimerkiksi tunneita saadut videot ovat olleet erinomainen lisä omaan harjoitteluun. Jotkut oppilaat ovat toki halunneet odottaa, kunnes voimme palata jälleen lähiopetukseen.
Vietimme lopulta mökillä kolme viikkoa. Sitten oli aika palata takaisin Helsinkiin ja poikani palasi kotiin Itävaltaan. Hänen lennolla oli hän mukaanlaskien neljä henkilöä. Nyt olenkin pitänyt etäopetuspistettäni kotonani. LauluStudio on tyhjillään, enkä tiedä milloin sinne palaan en edes varmuudella palaanko?
Miten tästä edetään?
Elän tällä hetkellä toiveessa, että voisimme palata lähiopetukseen syksyllä. Samalla toivon, että pääsen jatkamaan opetusta ihanassa opetustilassani Töölössä. Olen kuitenkin varautunut siihen ettei se kenties ole mahdollista. Ihmiset suhtautuvat asiaan hyvin eri tavoin. Huomasin kun pandemia alkoi, että tunteet niin itsellä kuin monilla muilla jopa hieman kiristyivät. On niin montaa mielipidettä siitä, miten asioita pitäisi hoitaa, mitkä ratkaisut ovat oikeita ja mitkä omasta mielestä eivät. Median seuraaminen kuormitti minua henkilökohtaisesti valtavasti. Samoin se jos uskalsin sanoa mielipiteeni vaikkapa somessa ja se olikin erilainen kuin jonkun toisen ja sain tästä täysimitallisen tuomion tunsin pahaa mieltä. Voin sanoa suoraan, että minua epidemia on alusta alkaen pelottanut. Olen ollut tosi huolissani niin läheisisteni kuin omastakin terveydestä. Olen tehnyt parhaani, jotten saisi tartuntaa tai mahdollisesti sitä levittäisi, jos olisin kantaja. Olen joutunut kohtaamaan myös sitä, että joku ajattelee, että liitoittelen asian vakavuutta. On tuntunut hullunkuriselta mennä ruokakauppaan, jossa käyntiä minimoin ja huomaan olevani ainoa, jolla on maski päällä ja hanskat käsissä.
Olen tietoisesti vähentänyt koronauutisten seuraamista. Kyllä minä edelleen yritän pysyä kärryillä, mutta minimoin informaatiotulvaa. En myöskään enää välttämättä kovin helposti "jakele" omia mielipiteitäni asiassa - niillä kun ei ole kovin suurta painoarvoa. Kaikkein suurin omakohtainen asia on ollut se, että vallitseva tilanne on omassa elämässä hiljentänyt tahtia merkittävästi. Minulla ei ole kiireen tunnetta. Nautin tästä tunteesta niin valtavasti, että haluan välttää sen tuntemista kaikin keinoin. Olen joskus kuvitellut olevani parhaimmillani, kun minulla on kiire ja monta rautaa tulessa. Voi olla, että niin on joskus ollutkin. Nyt minussa on tapahtunut selkeä muutos ja tämä muutos on hyvä muutos ja haluan pitää siitä kiinni. Kävelylenkit koiran kanssa kuuluvat luonnollisesti arkirutiineihin. Helsinki on mielestäni tosi kaunis ja täällä on monta kaunista paikkaa, jossa voi ulkoilla ja samalla huolehtia turvaetäisyyksistä. Nautin kotona olosta, kirjojen lukemisesta, olen jopa löytänyt netistä joogavideoita, joiden kanssa on kiva jumpata koira vieressä ihmettelemässä, mitä tuo nainen tuossa venyttelee. Kotona on jatkuvasti tuoreita sämpylöitä ja netflixistä on löytynyt mieleisiä sarjoja. Rahapaja oli ihan huippuhyvä. Sitä voisin vaikka suositella. Samaan hengenvetoon on pakko todeta, että minussa on valtava kaipuu - tarkemmin sanottuna ikävä. Ikävä lapsiani, jotka eivät asu Helsingissä. Onneksi nyt on lämpimämmät kelit ja voin tavata vanhempiani ulkona. Kävelen mielelläni heidän luokse kaupungista ja treffaamme ulkona. He ovat onneksi kovia lenkkeilemään ja ulkoilevat mielellään.
Kesä tulee ja sen myötä purjeet
Kesää kohden odotamme tietenkin purjehduskautta. En oikein osaa arvioida millainen siitä tulee. Miten vierassatamat ovat auki ja millaisia palveluita on tarjolla? Tosin meidän tapa purjehtia ei ole kovin palveluhakuista. Pidämme luonnonsatamista, jonne hakeudumme melulta ja vilskeeltä suojaan. Usein sovimme joidenkin tuttujen kanssa treffit jonnekin, jossa saatamme sitten yhdessä viettää iltaa ja syödä eväitä - tehdä saaritutustumiskierroksia ja päivät purjehtia omia reittejämme. Venettä ei ole vielä laskettu, mutta uskoisin, että saamme sen veteen ennen kuun vaihdetta. Toivottavasti tänä vuonna onnistun maston valmistelun kanssa hieman paremmin kuin viime vuonna. Vuosi sitten onnistuin kiskomaan etupurjeen fallin ulos mastosta ja voin kertoa, että sen naaraaminen sinne takaisin neulan ja langan kanssa ja sitten pujotellen on homma, jota en mielelläni toista. Nyt asialle voi jo nauraakin ja hyvin on muistissa!
Tulevaisuus on kysymysmerkki
Niin se vaan on. Syksy on iso kysymysmerkki. En tosin anna sen kovin paljon vaivata itseäni. Se näyttäytyy sitten aikanaan ja sen mukaan elämme. Toivon tietysti, että pääsemme palaamaan lähiopetukseen. Toivon, että voimme tavata toisiamme kuten ennenvanhaan. Toivon, että kavereita voisi halata. Toivon, että matkahaaveet toteutuvat. Italianretriitti on siirretty varmuuden vuoksi ensi kevääseen. Olen kuitenkin henkisesti valmistautunut siihen, että tilanne on edelleen päällä ja joudumme sopetumaan siihen. Jos näin on jatkan laulustudion opetusta edelleen etänä, jatkan joogaamista etänä, jatkan ystävien tapaamista etänä ja elän sitten tätä uutta normaalia parhaani mukaan. En ole vielä oikein osannut suunnata yrittäjän katsettani kohti mahdollisesti uutta normaalia. Tämä kevät on mennyt pääasiassa siihen, että saa hoidettua tälle keväälle sovitut asiat - ne mitkä on mahdollista toteuttaa ja vältellen kaikkea turhaa. Toivon koko sydämestäni, että voisimme palata ainakin osittain vanhaan malliimme jättäen siitä niitä turhia asioita pois ja ennenkaikkea että voimme jälleen kokea olevamme turvassa.
Rakkauden Valoa! Ira
