Musiikki on vaikuttamista
Olen Elisa Luukkainen, laulaja, lauluntekijä, muusikko, näyttelijä ja esiintyjä. Aloitan syksyllä viidennen vuoteni Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatuksen osastolla. Mistä erityisesti nautin laulamisessa? Siitä, miltä laulaminen tuntuu kehossa ja mielessä. Se on ääneni, intuitiivisempi tapani ilmaista itseäni. Sielun on helpompi päästä ääneen laulussa ja musiikissa kuin yksin puheessa ja sanoissa. Minulle musiikki on vaikuttumista ja sen jakamista toisille.
Lauluntekijänä olen tekstilähtöinen kirjoittaja. Lähden liikkeelle tunteesta, kokemuksesta tai havainnosta. Laulun kirjoittamisen tarpeen voi synnyttää oikeastaan mikä tahansa havainto tai ilmiö, joka tekee vaikutuksen. Minulle on todella tärkeää, että laulussa on hyvä teksti. Tämä koskee sekä kuuntelemaani musiikkia että omaa kirjoittamistani. Laulujen tekstit ovat kuin kirjeitä, joiden vastaanottajaa ei voi etukäteen tietää.
Laulujen kirjoittaminen on minulle tapa purkaa omaa sydäntä, kiteyttää havaintojani maailmasta. Kirjoittaminen on minulle tärkeä keino työstää omia tunteita ja kokemuksia. Olen omassa sielunmaisemassani hieman melankoliaan taipuvainen, ja voisin karkeasti arvioida, että olen kirjoittanut varmaankin satoja lauluja, joiden aiheena on särkynyt sydän. Kirjoitin ensimmäiset lauluni noin 5-vuotiaana. Imin pesusienen lailla vaikutteita kaikkialta ympäristöstäni ja yritin tietenkin matkia mahdollisimman tarkasti.
Lauluja tehdessä sanat ja sävel tulevat yleensä samaan aikaan. Laulan sepittäen samalla sanoja, ja kuulen harmonian sisäisellä korvallani. Kun saan idean, äänitän kaiken heti puhelimeni sanelimeen ja palaan ideaan myöhemmin. Jos olen vaikkapa kaupungilla tai bussissa, esitän puhuvani puhelimeen, kun laulan sanelimeen. Joskus kirjoitan ensin tekstin ja vasta sitten tutkin, millainen melodia siihen voisi tulla. Musiikki tulee sisältä. Tapani kirjoittaa omaa musiikkia on, että käännyn sisäänpäin ja katson mitä siellä on.
Yhtyeeni Lulu Palo syntyi, kun halusin ruveta esittämään omaa musiikkiani. Vuosikaudet kirjoittelin lauluja pöytälaatikkojen ja ruutuvihkojen täydeltä. Laulu on ehkä olemassa, vaikka sitä ei kuule kukaan, mutta henkiin se herää vasta yleisön edessä. Lulu Palon musiikkiin vaikuttaa tällä hetkellä myös ystävistäni koostuva yhtye, jonka kanssa sovitamme biisejäni yhdessä. Lulu Palo on oma taiteellinen projektini, jossa toteutan itseäni myös visuaalisesti. Oli mahtavaa tehdä tämän kesän alussa musiikkivideo, jossa pääsin toteuttamaan omaa visiotani yhdessä ystävieni kanssa. Juhannusaattona julkaistiin omakustanteena ensimmäinen single ”Kesäyö” musiikkivideon kera. Kehittelin lapsena omat tanssikoreografiat muun muassa Kikan ja Spice Girlsin biiseihin ja matkin kaikkia laulajia, joita kuulin radiosta. Puuhastelin tätä kaikkea kuitenkin yksin, koska minua kiusattiin koulussa. Sain hyviä numeroita ja olin kiltti ja herkkä. Tietenkin luovuus ja halu esiintyä ja tulla nähdyksi purskahteli ulos, ja siihen oli kiusaajien helppo tarttua. Niinpä piilotin muilta kaiken mitä osasin, ja tanssin ja lauloin vain kotona turvassa. Kesti kauan, että uskalsin näyttää tästä mitään muille. Rakensin suojakseni vahvan kuoren, joka suojasi herkkää sisintäni.
Olen todella kiitollinen siitä, että yksi haaveistani on toteutunut. Olen päässyt tekemään teatteria – näyttelemään, käyttämään ääntäni, tanssimaan, kirjoittamaan ja tekemään musiikkia lavalle.
Kuljin rinnakkain pitkään sekä klassisen että pop&jazz -laulun äänenkäytön polkua. Halusin tulla molemmissa tosi hyväksi, koska halusin pystyä tekemään äänelläni ihan mitä vain. Ne eivät sulkeneet toisiaan pois, mutta tiesin, että minun täytyy jossain vaiheessa valita, kumpaan haluan keskittyä laulajana sataprosenttisesti. Tämä valinta oli minulle pitkään kysymys, jota mietin päivittäin joka kerta, kun kuulin mitä tahansa musiikkia. Ira sanoi minulle yhteisen työskentelymme ensimmäisenä syksynä, että ”anna sen valjeta sulle. Se valkenee kyllä, kun on sen aika. Älä mieti sitä.” Ja niin siinä kävi. Yhtenä päivänä tiesin, että haluan tehdä omaa musiikkia ja treenata instrumenttiani pop&jazz – estetiikassa. Oloni oli todella helpottunut, kun yksi jokapäiväinen keskustelu vaimeni mielestäni. En sanonut lopullisia hyvästejä aarioille, mutta nyt haluan keskittyä oman musiikin tekemiseen.
Minulla on ollut aina todella iso ääni, ja sitä on ollut vaikeaa hallita. Sen takia kehittelin laulaessa sellaisen tavan, että ikään kuin pidättelin omaa ääntä, ettei se voinut tulla vapaasti. Tuntui pelottavalta, koska oma ääni oli jotain niin suurta, jotain mitä en osannut hallita. Iran tunneilla opin vapautumaan ja päästelemään menemään. Tekniikan opettelemisen kautta laulamisesta tulikin yhtäkkiä paljon vapaampaa ja äänestä entistä suurempi. Vaikeimpia asioita on ollut työstää omaa kärsivällisyyttä. Olen perfektionisti ja minua kismittää äärettömän paljon, jos en osaa heti jotain asiaa, vaikka se olisi jotain, mitä en ole koskaan ennen tehnyt.
Laulamisen äärellä on niin paljon kiinnostavia maailmoja, että välillä mietityttää, ehdinkö koskaan ottaa kaikkea haltuun, mitä haluaisin. Uskon kuitenkin, että opin kyllä kaiken, mitä minulle on tarkoitettu opittavaksi. Olin kesällä karjalaisen itkuvirsiperinteen kurssilla. Aion omalta osaltani soveltaa ikivanhaa itkuperinnettä tähän päivään ja keksiä tapoja, miten voisin sen avulla omalla äänelläni auttaa muita ihmisiä. Kenelle tahansa on tärkeä taito osata olla lempeä itseään kohtaan. Se on ollut myös minun päivittäinen kehitystehtäväni. Olen opetellut ajattelemaan lempeästi itsestäni, myös omasta äänestäni. Vihdoin, vuosien jälkeen, uskallan jo näyttää itsestäni koko kirjon erilaisia sävyjä, myös niitä herkkiä.
