Keskeneräisyyden sietokyky
Olen Saga Sormunen, suurella tahdonvoimalla varustettu nuori nainen Helsingistä, joka toimii laulaja-lauluntekijänä, näyttelijänä sekä alppihiihtovalmentajana. Tällä hetkellä keskityn musiikin luomiseen ja oman artistiuran rakentamiseen. Haluan omistaa tämän kirjoituksen erittäin tärkeälle aiheelle eli armollisuudelle itseään kohtaan.
Vuosi sitten otin askeleen tuntemattomaan ja menin opiskelemaan lauluntekijä linjalle Heo:n kansanopistoon. Sitä ennen olin vain haaveillut omien biisien kirjoittamisesta. Ajattelin aina, että olen tulkitsija enkä tekijä ja ettei minusta koskaan voisi tulla laulajaa. Toisin kävi. Nyt kirjoitan biisejä, jotka ovat voimaannuttavia nuoren naisen havaintoja maailmasta ja sisältävät paljon arkiromantiikkaa. Musiikkia tehdessä minussa herää eloon sisäinen lapsi ja saan tilaisuuden toteuttaa itseäni, jolloin uskallan olla hieman hullu ja herkkä tarinankertoja.
Nuoresta iästäni huolimatta olen käynyt melkoisen tien toden minäni löytämisessä ja löytämäni ihmisen hyväksymisessä. Olen oppinut, että rohkeaa on olla auki ja juuri sellainen kuin sillä hetkellä on. Minusta laulajana, taiteentekijänä ja ylipäätään ihmisenä olemisessa vaikeinta on sietää omaa keskeneräisyyttään, mikä on hauskaa, sillä tulemme aina olemaan sitä. Ja hyvä niin. Aikaisemmin tuntui, että koko ajan vaaditaan parempaa ja valmiimpaa versiota minusta. Pitäisi olla täydellinen, eikä yhtään epävarma. Huomasin näiden ajatusten myötä meneväni lukkoon ja asiat joista olin ennen nauttinut eivät enää tuntuneet mukavilta. Kun ymmärsin, että pitkälti olin itse itselleni luonut nämä paineet, alkoi prosessi jonka olen nimennyt keskeneräisyyden sietokyvyksi.
Muistan kun ensimmäisen kerran saavuin Iran laulutunnille. Olin epävarmana äänestäni, se oli aika huonossa kunnossa ja kaiken lisäksi pelkäsin kuollakseni virheiden tekemistä. Nyt kolme vuotta myöhemmin en voisi olla onnellisempi yhteistyöstämme, sillä tämä aika on ollut minulle todella opettavaista. Olen oppinut laulamaan niin etten vahingoita soitintani, nykyään uskallan kokeilla uusia asioita ilman pelon tunnetta ja mikä tärkeintä olen oppinut nauttimaan onnistumisista. Liian harvoin muistaa taputtaa itseään olalle tai sanoa, että “mä olen tässä hyvä, tän mä osaan”. Ira on näyttänyt minulle kuinka saan olla epävarma ja silti hehkua itsevarmuutta. Sillä juuri ne epätäydellisyydet ja säröt tekevät meistä mielenkiintoisia.
Luulen, että avain tähän kaikkeen löytyy pysähtymisestä, itsensä kuuntelemisesta ja hyväksymisestä. Myös kärsivällisyys ja lempeys ovat tärkeässä osassa. Minun on täytynyt opetella luopumaan vanhasta mielikuvasta kuka on Saga Sormunen ja luottaa, että kun olen auki niin kyllä se tulevaisuus tuo tullessaan juuri ne asiat jotka ovat minulle oikeita.
Lopuksi tahdon sanoa, että jokainen meistä on upea joten antakaa sen näkyä! Rakastetaan itseämme ja toisiamme.
