Onpa ollut aurinkoinen heinäkuu. Olen saanut purjehtia ja olla merillä - juuri sitä mitä olen
halunnutkin. Olen saanut tutustua kauniiseen saaristomereen ja nähdä uusia paikkoja. Edelleen
kaikki minussa keinuu vaikka tiedän istuvani maankamaralla omassa kodissani tyynen rauhassa.
Mutta mitä oikeastaan näin - moni asia jäi pintapuoliseksi jollain tasolla. Minulle tapahtui niin paljon
sisällä, etten ehtinyt keskittyä kaikkeen mitä ulkona tapahtui tai näkyi. Sen aika tulee - ja
saaristomerikin odottaa vaikkapa ensi vuotta uusia salaisuuksiaan paljastaen. Takana on aivan
upeita purjehduspäiviä, mutta myös pelottavia hetkiä kuten ihan viereen lyönyt salama
ukkosmyrskyssä juuri Hangon ulkopuolella. Kuvittelin siis kirjoittavani purjehdusseikkailuistani
tässä blogissa - olihan niitäkin, mutta niille ei ole nyt tilaa.
Joku nosti päätään ja velloi ylitseni kuin suuri aalto, jonka tahtoon on yksinkertaisesti taivuttava.
Olen joutunut kohtaamaan sen kuinka ylenpalttinen kiltteys, ymmärrys, myötätunto ja
hyväksyminen itseasiassa johtaakin juuri toisenlaiseen lopputulemaan kuin sen alkuperäinen ja
perimmäinen tarkoitus on. Olen pitkään ja usein saanut kuulla, että minun pitää oppia olemaan
jopa vihainen ja asettamaan rajani. Olen vain ajatellut, etten halua olla hankala tai ilkeä. Jotain
minussa alkoi kuitenkin avautumaan tai jouduinko sitten vain tilanteisiin, joissa minua testattiin. Niin
tai näin ymmärrän paremmin nyt tämän sisältä kumpuavan tarpeeni tulla nähdyksi ja kuulluksi juuri
sellaisena kuin olen.
Tytöt tottelevat eikö totta?
Minä olin kuulemma todella vilkas lapsi. Äiti aina muistaa kertoa, kuinka ”muut äidit” istuivat
hiekkalaatikon äärellä sukkia kutoen ja rupatellen lapsen leikkiessä, mutta minä vipelsin minkä
jaksoin. Kun äitini odotti pikkuveljeäni parivuotinen minä ravasin omille teilleni ja äitini vatsa
pystyssä perässäni. Äitini - ylikiltti muut etusijalle laittava myötäilevä ihminen. Olen josku miettinyt
millainenkohan äitini oli lapsena? Olen ymmärtänyt hänen omista puheistaan, että hän on ollut
oikea ”tom-boy” - leikkinyt poikien leikkejä ja ollut oikea rasavilli kakara - mutta sitten tämä kiltteys.
Onko niin, että meitä tyttöjä on kasvatettu aina vain tottelemaan - tietysti hyvällä tarkoituksella.
Isäni - olen pitänyt häntä äärettömän vahvana - no ainakin hän on määrännyt. Vasta nyt olen
ymmärtänyt kuinka herkkä hän oikeastaan onkaan.
Kun olet jo kokeillut kaikkea muuta voisit kokeilla rehellisyyttä
Minut on aina määritelty ulospäinsuuntautuneeksi ja supersosiaaliseksi. Olen itsekin uskonut tähän
legendaan, kunnes herään huomaamaan itseasiassa olevani aika hiljainen ja viihtyväni parhaiten
yhden tai kahden ihmisen seurassa jutellen ja ajatuksia vaihtaen - viimeaikoina suureksi
hämmästyksekseni jopa ihan yksinkin. Isossa seurassa ahdistun ja minut valtaa outo
yksinäisyyden tunne. En uskalla tai osaa ottaa omaa tilaani ja hämmennyn, koska minähän olen
sosiaalinen. Tämä tietysti ohittuu jos ottaa pari lasia punkkua ja estot katoaa, mutta samalla tietysti
katoaa syvä sisin kauas horisonttiin. Kuulin sattmalta eräällä Hellsten - Ihminen Tavattavissa
videolla lauseen, joka meni suurinpiirtein näin: `kun olet jo kokeillut kaikkea muuta voisit kokeilla
rehellisyyttä` - rakastuin tähän lauseeseen.
En voi sietää manipulaatiota missään sen muodossa.Toki se tarkoittaa myös sitä, että se mikä ei
minulle kuulu väistämättä ajautuu pois kiertoradaltani, mutta tämän asian toinen puoli on että kaikki
se mikä minulle kuuluu tulee luokseni koska niin magneettivoima toimii. Sitä voi yrittää manipuloida
ja kiertää - vääntää, ohjata tai kääntää - antaa neuvoja, ohjeita tai pahimmassa tapauksessa
määrätä - mutta magneettivoima on voittamaton ja jos antaa elämänvirran kuljettaa niin on juuri
siellä, missä kuuluukin olla oppimassa niitä asioita joita tulee oppia kulkemassa valoa kohti -
rakkauden valossa.
Elämän navigointipöytä
Viimeisellä purjehdusetapilla kippari sanoi, etten osaa navigoida. Minä oikeasti luulin osaavani.
Olinhan koko ajan (tai no ainakin melkein koko ajan kartalla). Sainhan lähes täydet pisteet
saaristolaivuritentistänikin. Istuin kiltisti (tietenkin) koko etapin karttaa seraten aina satamaan
saapumiseen asti kuin tatti paikoillani seuraten ja tarkastellen. Sitten hän sanoi, ettei se haittaa
koska osaan laulaa. Tässä kohtaa on jo pakko nauraa ääneen. Tajusin jotain suurta. Se että
tiedän, missä olemme tai missä mikäkin merimerkki ja miten sen kanssa toimitaan ei kerro tuon
taivaallista navigoinnista. Osaanhan minä seurata kaikkea mitä siinä kartassa tapahtuu, mutta
osaanko tehdä itsenäisiä päätöksiä ja varoa kaikkea, mitä matkallani eteen tupsahtaa kolahtamatta
pinnan alla värjöttävään kariin. Siinäpä onkin kysymys. En ikinä pärjäisi kaukana maailman merillä
ilman muiden apua. Juuri näin on elämässäkin. On opittava väistämään ne pinnan alla värjöttävät
karit, mutta samalla uskallettava astua meren vietäväksi ja suurten aaltojen kannettaviksi. On
opittava luottamaan siihen, että elämä todellakin kantaa. On uskallettava avautua rakkaudelle
ennenkaikkea itseään kohtaan ja luotettava siihen, että kaikki tarpeellinen on jo olemassa.
Samalla on opittava ymmärtämään, ettei kukaan meistä pärjää yksin. Me tarvitsemme toisiamme
ollaksemme ihmisiä.
Saaristomeren lumo
Lopuksi vielä muutama sana saaristomerestä. Rakastuin sen rauhaan ja kauneuteen, joka kutsuu
minua luokseen uudelleen. Kävin ensimmäistä kertaa myös upeissa luonnonsatamissa.
Lempipakkani olivat Brännskär, Västra Tvigölplan ja Björkö. Johtuu varmasti myös siitä, että niissä
tuli vietettyä aivan ihanat päivät kivojen ihmisten seurassa mm. lettuja paistaen. Vilkkaat
palvelusatamat eivät lainkaan kohdanneet minua tällä reissulla vaikka niillä riittääkin tarjottavaa
muussa muodossa. Opinhan toki myös paljon purjehduksesta - mm. sen kuinka paljon minulla on
vielä opittavaa.
Aion edelleen olla kiltti, koska sellainen olen. Aion edelleen olla hankala, jos siltä tuntuu ja
toisinaan äärettömän mustasukkainen - koska sellainen saatan olla, jos en saa huomiota. Aion
edelleen rakastaa, mutta ennenkaikkea aion muistaa rakastaa itseäni - koska olenhan ihan
mielettömän nasta tyyppi ja ihan varmasti sen arvoinen!
