Sattumalta Atlantille huikeaan meriseikkailuun!

Posted on Posted in Purjehdus

Huikea meriseikkailu!

Yksi haaveistani useamman vuoden ajan on ollut purjehtia Atlantilla. Suunnitelmissani on ollut ja on edelleen ylittää Atlantti purjehtien. Olin heinäkuun lopussa ystävättäreni ja kollegani Kukka-Maaria Rajalinin eli Kukkiksen luona Benalmadenassa, Espanjan aurinkorannikolla ns. Barbie-terapiassa. Hänen miehensä oli parhaillaan purjehtimassa upeaa 54 jalkaisia kilpajahtia s/y Anthemia Biskajan yli Espanjaan. Aikataulujen takia veneeseen tuli tarve yhdelle ammattigastille. Hälytin poikaystäväni paikalle ja siltä istuimelta alkoi seikkailu, jota voisi kuvailla huikeaksi, hurjaksi ja henkeäsalpaavan upeaksi.

 

Avomeripurjehdus ei ole sunnuntaipurjehdusta skumppalasi kädessä - ei siinäkään mitään vikaa

Lensimme La Coruna nimiseen satamaan, jossa astuimme gasteiksi ja matkamme kulki aivan Espanjan pohjoiskärjestä alas Benalmadenaan, josta tuli veneen uusi kotisatama. Tarkoitus oli purjehtia Portugalin rannikkoa pitkin kauniita maisemia katsellen. Välietapiksi oli suunniteltu Lissabonia. Luonnonvoimilla oli meille kuitenkin eri suunnitelmat. Ajauduimme heti ensimmäisenä yönä erittäin rankkaan myrskyyn, jossa puuskissa tuuli puhalsi 50 solmun tuntivauhtia eli 25 m/s. Seuraten tämänhetkisen Dorian hurrikaanin touhuja Karibialla voin todeta, että on ihan kiva olla jalat tasaisesti maan kamaralla. Vene oli vahva valtameripurjehdukseen suunniteltu alus ja vahtimiehistö kokeneita purjehtijoita. Keli oli kuitenkin niin raju, että katsoimme parhaaksi aamuyöstä hakeutua Praia Laxe -nimiseen turvasatamaan, jossa vietimme seuraavat kolme yötä. Punaviini oli erinomaista ja seura loistavaa. Pelasimme seurapelejä ja teimme hyvää ruokaa. Kuuntelimme toistemme ladattuja spotifylistoja ja ihmettelimme meren kiukunpuuskia. Lepäsimme ja odotimme. Seurasimme kuinka joka yö kalastaja-alukset lähtivät ulos ja palasivat iltapäivällä. Katselimme, kuinka moneen sumppuun oli tarttunut liian pientä tai väärää saalista ja sumpun sisältö palautettiin mereen. Miehet lähtivät joka yö merta uhmaten hakemaan saaliistaan, joka saattoi osoittautua vaivaan ja työhön nähden vaatimattomalta, mutta se on heidän tehtävä.

 

Odotus palkittiin ja matka jatkui

Kun lopulta pääsimme jälleen ulos pauhasi meri edelleen rajuna tarjoten talonkorkuisia aaltoja ja todella kovaa tuulta ja puuskia. Haaveemme kauniista rannikkomaisemista saivat jäädä ja reittimme kulki kaukana avomerellä, jossa oli turvallisempaa. Tämä tarkoitti sitä, että seuraavat 5 vuorokautta olimme täysin ilman yhteyttä ulkonevaan maailmaan. Välillä näkyi joitain rahtialuksia, mutta pääasiassa oli vain meri, vene ja me. Yöllä ajaminen valtavassa aallokossa ja myrskysäässä tarkoitti sitä, että ruorin takana piti todella tietää mitä tehdä. Tuulensuunnan tuntee niskassa, aallot jalkojen alla ja veneen liikkeet kehossa. Suunnan ja vauhdin näkee näkee gepsistä. Periaatteessa ajaa siis tavallaan sokkona, koska maiseman näkee vain taivaalla vilkkuvina tähtinä. Purjeet pyritään tarvittaessa reivaamaan ajoissa mielellään ennakkoon ja yöllä harkitaan tarkoin millä purjeilla ajetaan. Tähän tehtävään oli neljä ammattitason purjehtijaa, jotka työskentelivät kahdessa neljän tunnin vahdissa pareittain yötä päivää. Oma ajamiseni ajoittui siis päivänvaloon ja keliin, jossa osaamiseni oli riittävää. Tällaisessa merenkäynnissä on valtavat voimat eikä virheille juurikaan ole sijaa. Vahinkojiippi keskellä Atlanttia ei ole hyvä idea. Siinä rikkoo helposti venettä ja pahimmassa tapauksessa se voi olla kohtalokasta, jos saa puomin päähänsä. Myös kurssin pitäminen on tarkkaa, koska astemuutokset saattavat pidentää matkaa ja kovassa aallokossa se vaatii välillä suurta fyysistä ponnistusta, kun merellä on eri tahto kuin miehellä. Aallokko oli niin suurta, että oli mahdotonta käyttää autopilottia jatkuvasti veneen brouchaamisriskin takia. Jokaisen 4:n tunnin vuoron jälkeen alkaa miehistön väsymys myös luonnollisesti lisääntymään.

 

Ja sitten sitä vaan päästää irti kontrollista pala palalta

Se, mitä ihmismielelle alkaa tapahtua tällaisissa olosuhteissa on kiehtovaa. Olemme tottuneet olemaan tavoiteltavissa 24/7. Sosiaalinen media lienee yksi suuri syy tälle ilmiölle. Normaalit toiminnot kuten syöminen, nukkuminen ja vessassakäynti joutuvat äärikoetukselle. Kun vene on niin kallellaan kuin mitä se oli usean vuorokauden ajan tekee se mm. ruoanlaitosta hyvin haastavaa vaikka `vatsa` sen kestäisikin - mitä se ei aina tehnyt. Onneksi ei sentään joutunut oksentamaan, mutta sisällä vellova etomisen tunne luo myös omat haasteensa. Nukkuminen myrskypunkassa vaatii totuttelua, silloin kun meri todella koettelee. Aluksi keho yrittää taistella vastaan ja `suoristaa` tilaa, kunnes väsymys lopulta vie voiton ja alkaa luottamaan siihen verkonpätkään, joka estää sinua putoamasta ja vain rojahdat sitä vasten. Asia kerrallaan päästää irti - irti kontrollista. En voinut suoristaa itseäni sängyssä, olin kiitollinen, jos sain jotain syötyä, pissallakäyminen oli kuin trapetsitemppu, mutta välillä välttämätön - loput saatte kuvitella. Miehille tämä homma on hiukan helpompaa, kun arvioivat vain tuulensuunnan ja kusasevat sellaiseen suuntaan suoraan mereen etteivät roiskeet tule paluupostissa päin kasvoja. Jossain kohtaa hyväksyin senkin, etten saa yhteyttä kehenkään. En pysty ilmoittamaan, etten ehdi takaisin ajoissa pitämään laulustudioon sovittuja kursseja. Poikaystäväni ei päässyt ilmoittamaan isälleen, ettemme ehdikään takaisin hänen 70v syntymäpäivilleen. Aluksi tämä ahdisti valtavasti, kunnes lopulta sillä ei oikeastaan ollut niin suurta merkitystä. Ei sen takia, että olisin väheksynyt asiakkaitani puhumattakaan suuresti arvostamaani synttärisankaria vaan sen takia, ettemme voineet millekään mitään juuri sillä hetkellä. Meidän venekunta eli ikäänkuin omassa todellisuudessa ja kaiken muun aika olisi sitten kun olisimme jälleen turvallisesti köydet kiinni satamassa. Meidän tehtävänä oli tuoda vene ja miehistö perille ehjänä ja terveinä. Sitäpaitsi meidän mielestä se missä olimme ja mitä teimme oli siisteintä ikinä.

 

Delfiinejä

Saimme monesti kaveriksemme delfiinejä. Ne toivat aina mukanaan iloisen tervehdyksen, joka näkyi leveinä hymyinä miehistön huulilla. Taitavia uimareita nämä meren kauniit pirteät olennot. Delfiinit uivat veneen sivusta kohti keulaa ja juuri keulan edessä tekevät valtavia sirkushyppyjä usein pareittain ja parvissa. Kerran nappasin kännykkäkamerani auki laitoin silmieni eteen ja BINGO. Delfiini hyppäsi ja kuva oli täysosuma. Vuoden luontokuva sanoivat. En voi sanoin kuvata sitä riemun tunnetta.

 

Kun katsoo ratikassa ihmisiä kännyköineen - sellainenko minäkin olen

On vaikea ymmärtää, että vasta n. 15 merimailia Gibraltarille saavuttaessa palasivat verkkoyhteydet takaisin. Näin pitkälle piti mennä ymmärtääkseen jotain todella tärkeää. Olen ollut taipuvainen vastaamaan sähköposteihin ja viesteihin heti. Vietän turhaa aikaa facebookissa. Nyt pyrin ajattelemaan toisin. Minulla on työajat ja minulla on vapaa-aika. Niiden puitteissa pitäisi osata toimia. Maailma ei kaadu enkä menetä asiakasta tai työtilaisuutta, jos en vastaa viestiin klo 22.30 illalla tai sunnuntai iltapäivänä. Todennäköisesti pystyn antamaan vastauksilleni paremman sisällön, kun toimin asettamieni aikataulujen puitteissa. Kun opetan - opetan. Kun olen merkinnyt kalenteriin toimistoaikaa - vastaan mm. viesteihin. Kun olen merkinnyt kalenteriin suunnittelua ja projektityötä teen sitä. Kun olen merkinnyt kalenteriin liikuntaa lähden salille ja kun kalenterissa ei lue mitään olen perheeni, poikaystäväni, ystävieni ja koirani kanssa tai annan itselleni ihan ikiomaa aikaa vaikka kirjan, elokuvan tai hyvän sarjan parissa.

 

Bella Italia - keväällä 2020

Uutena harrastuksena alkoi Italian kielen opiskelu, josta olen pitkään haaveillut. Sen tarkoituksena on palvella myös tulevaa laulukurssia, jonka järjestän Italiassa keväällä 2020. Perheeni ja ystäväni eivät asu facebookissa vaikka osalla siellä tili onkin. Rakkaani ovat lähellä ja jos eivät ole voin miettiä, mitä minä voisin tehdä toisin, jotta olisivat. Vanhempi poikani asuu Turussa ja nuorempi Wienissä. Tekstareiden sijaan tulee paljon parempi fiilis kun tarttuu puhelimeen ja soittaa videopuhelun. Sen sijaan, että laittaa tykkäyksen jonkun poustaakseen voi vaikka pyytää ystävänsä syömään lihapullia. Ja silti voi laittaa sen tykkäyksenkin. Tein pari vuotta sitten suursiivouksen facebookissa. Minulla oli siellä 3.500 kaveria. Ei kenelläkään ole niin montaa kaveria. Erikseen ovat työhöni liittyvät somesivut - ne kuuluvat nyt sinne toimistoaikaan eivät iltaselauksiksi. Se kuinka monen kanssa syön lihapullia jää nähtäväksi, mutta uskon että jotain olen nyt oivaltanut. Kaikkia ei tarvitse miellyttää - jotkut rakastavat ja arvostavat Sinua ihan oikeasti juuri sellaisena kuin olet - kaikkine virheinesi ja puutteinesi, mutta myös kaikkien loistavien ominaisuuksiesi takia joita juuri Sinulla (ja minulla) on.

 

Meren yllä on tähtien vyö

Kun makaa aamuyöstä hiljaa kannella ja tuijottaa tähtitaivasta, joka lepää Atlantin yllä alkaa ymmärtämään, kuinka valtavan pieni murunen maailmankaikkeuden kokonaisuutta sitä oikeastaan onkaan. En tiedä olenko koskaan kokenut mitään niin vaikuttavaa. Äärettömyys ja kirkkaus pilkkopimeässä. Pauhaava meri ja valtavat aallot, joita ei pysty näkemään - ainoastaan tuntemaan. Veneen liikkeet ja välillä rajut väännöt, joissa ihminen ja vene taistelevat tätä valtavaa vesimassaa vastaan. Valtameren syleilyssä ja riepoteltavana tulee vahva yhteys kaikkeen ympärillä olevaan ja ikäänkuin tietoisuus siitä, että on täällä koska minullekin on annettu oma arvokas tehtävä täällä maan päällä. Moni on sanonut minulle palattuani, että olenpa minä rohkea. Saatanhan minä olla sitäkin. En kyllä voi sanoa pelänneeni, mutta eihän se mikään sunnuntaipurjehduskaan ollut, joten kyllä minua välillä jännitti - ei sitä voi kieltää. Luotin vahvasti miehistöön ja veneeseen. Olimme niin kaukana merellä, ettei siinä ollut mitään turvasatama mahdollisuutta tai mahdollisuutta poiketa kuohuvalle ja kalaillalliselle johonkin romanttiseen kalastajakylään Portugalin rannikolla. Purjehdimme matkaa ja meidän matkamme oli reilut 700 merimailia. En vaihtaisi hetkeäkään pois ja lähtisin samalta istuimelta uudelleen ja varmasti lähdenkin. Samalla arvostus ja rakkaus meidän ikiomaa kaunista ja idyllistä saaristomerta kohtaan kasvoi arvoon arvaamattomaan. Meillä todella on ainutlaatuinen saaristo.

 

LauluStudiolla yksilö- ja Estillopetusta sekä kurssitoimintaa myös mobiilisti

Kun tulin kotiin keinutti vielä reilun viikon verran. Purjehdus kesti kaikkineen 8 vuorokautta. Nyt on arki alkanut - kohisten sekin ja se tuntuu tosi kivalta. LauluStudiolla on käynnistynyt kaksi Estill harjoitusryhmää, joita opetan. Syyskuussa käynnistyy vielä muutama kurssi: musiikin perusteet laulajalle ja lauluryhmä, jossa keskitytään mm. stemmalauluun. Näitä studiolla opettaa viehättävä ja taitava laulajatar Linnea Nieminen. Linnea kirjoittaa muuten ensi kuun blogin oppilasnosteen. Muuten työni keskittyy pääasiassa laulun yksilöopetukseen laulustudiollani Töölössä, jonne olen kotiutunut loistavasti täällä viettämäni puolen vuoden aikana. Olen myös kiitollinen saamistani kutsuista pitää Estill Introja myös laulustudion ulkopuolella. Olen onnellinen valinnastani ryhtyä kokopäiväiseksi yrittäjäksi. Pidän vapauden ja haasteen yhdistelmästä. Olen asettanut yritykselleni lyhyen- ja pidemmän matkan tavoitteita. Tartun yksi asia kerralla uusiin haasteisiini. Suurin tavoitteeni on hyvä balanssi elämässäni.

 

Atlantin aallot ja tähtitaivas opettivat minulle paljon ja uskon, että tulen vielä monesti palaamaan meren ja tähtitaivaan minulle antamiin viesteihin ja viisauksiin.

Laulun Iloa ja Rakkauden Valoa!

Ira

Jaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *