Kanttarelli spaghetti
Alkusyksyyn kuuluvat luontevasti sienet. En voi kehua itse poimineeni näitä yksilöitä, mutta
pannuun ne olen silti onnistunut saamaan ja hyvää tämä on. Kastikkeen voi soveltaa käytettäväksi
moneen muuhun. Miettisin siinä tapauksessa yrttivaihtoehtoa. Mielestäni tuore timjami sopii
ihanasti tähän versioon, mutta ehkä esim tuore rakuuna tai jopa lehtipersilja voisi sopia johonkin
toiseen.
Kanttarellikastike:
1 keltasipuli
1-2 valkosipulinkynttä
1 litra kanttarelleja
suolaa, valkopippuria
Kermaa
Timjamia tuoreena
Valmistus:
Freesaa kuutioitu sipuli pienellä lämmöllä, jotta sen hento maku pääsee estiin. Lisää pilkottu
valkosipuli - jos käytät puristinta tulee mausta voimakkaampi. Putsaa ja pilko kanttarellit. Itse jätän
ne mielummin vähän isommiksi paloiksi, mutta tämä on makuasia. Lisää joukkoon ja paista hetken.
Kerman voi valita oman maun ja mieltymyksen mukaan. Lisää joukkoon 1-2 dl. Aloitan itse noin
desistä ja lisään tarpeen mukaan lisää. Lisää vielä joukkoon reilusti tuoreeta timjamia hakattuna.
Oksat voi noukkia pois ennen kastikkeeseen laittoa. Nuorina ne voi antaa olla mukana. Anna
kastikkeen saeta.
Spagehtti:
Keitä spaghetti al dente pakkausohjeen mukaan.
Annos:
Laita annoksen pohjalle höyryävä spaghetti, lisää kastike päälle. Päälle muutama parmesan lastu.
Itse käytän tuoretta juustoa, mutta esim veneellä pussista löytyy hyvä korvike. Koristele tuoreilla
timjaminoksilla.
Lisukesalaatti:
Lisukkeena voit tarjota raikkaan yksinkertaisen vihersalaatin, jossa rucolanversoja, tomaatteja ja
kurkkua (rucolanversot voi korvata tai yhdistää salaatilla). Kastikkeeksi yksinkertainen oliiviöly/
balsamico kastike, jossa makua antamassa pikkuisen akaasiahunajaa, dijonsinappia sekä
sormisuolaa.
Juoma:
Tarjoile ruoka raikkaan kuplivan veden kanssa. Viiniksi suosittelen raikasta roséviiniä.
Buon Apetito! Ira